Astun hämärään huoneeseen, jonka seiniä ympäröi uskomattoman hienot ja isot hamahelmiteokset. Minua vastassa on 16-vuotias Toni Koivukangas. Tonilla on OSAOn tiloissa näyttely hamahelmitöistään. Näyttely on hänen ensimmäinen. Opettajat olivat innostaneet näyttelyn tekoon. Ennen näyttelyä Toni teki lähes joka ilta yhden teoksen, jotta näyttely saatiin kasaan.

Toni kertoo innostuksen hamahelmiin lähteneen jo ihan pienestä pitäen. Lapsena hän teki varmasti meille kaikille tuttuja tavallisia hamahelmitöitä. Isompien töiden tekeminen lähti pari vuotta sitten, kun Toni sattumalta löysi pikselikuvat ja halusi niistä lähteä kokeilemaan hamahelmityötä. Työn tekemiseen menee kauan aikaa. Ennen tekovaihetta pitää hahmotella sopivat värit rajallisesta värimaailmasta. Tonilla on itsellään useita kymmeniä eri sävyjä. Hamahelmitöihin Toni tekee välillä itse muokkauksia, jos ei ole tyytyväinen alkuperäiseen pikselikuvaan. Tämä onnistuu siten, että hän poistaa pinseteillä hamahelmiä ja tekee sitten muokkauksia. Muuten hän tekee työt käsin.
Huomaan, että kaikki teokset ovat animea ja mangaa. Toni kertookin, että ainoastaan näistä aiheista hän tekee töitä.
Toni kertoo töihin menevän tuhansittain hamahelmiä ja isompiin töihin jopa kolmetoista tuhatta. Tämän pohjalta hän arvioi, että yhden työn tekemiseen menee rahaa kahdesta- kuuteenkymmeneen euroon, riippuen kuvan koosta. Seinällä on pari valtavaa teosta ja Toni kertoo, että suunnitteilla on vielä isompiakin töitä.

Toni on tietääkseen ainut suomalainen, joka tekee tällaisia hamahelmitöitä. Ulkomailta tekijöitä löytyy jonkin verran. Muiden tekemistä töistä hän on saanut vaikutteita esimerkiksi erilaisten värien käyttöön.
On kiinnostavaa kuunnella, kun Toni kertoo hamahelmitöiden tekoprosessista. Viimeinen vaihe on työn silittäminen, johon isompien töiden kääntämiseen tarvitsee apua. Muistan itse, kun lapsena silittämisvaiheessa työ meni rikki. Siksi minua kiinnostikin kysyä, onko Tonin työt hajonnut silittämisvaiheessa. Hän kertoo, että aikoinaan juuri ne pienet työt ovat saattaneet hajota, mutta näille isoimmille töille ei ole koskaan käynyt niin. Oikealla silitystekniikalla saadaan pidettyä työ kasassa koko silityksen ajan.
Toni on saanut kehuja tekemistään töistä, eikä mikään ihme, koska huone on täynnä upeita töitä.
